torstai 3. elokuuta 2017

Valaistus

Oikeanlainen valaistus on yksi tärkeä osa viihtyisää, turvallista ja toimivaa kotia. Viime aikoina tämän osa-alueen tärkeyttä kodin sisustuksessa on myös tuotu enemmän esille. Enää ei riitä että talossa on valoa. Nykyisin kiinnitetään huomiota valaisimien valotehoon, valonväriin, värintoistokykyyn (CRI), energiatehokkuuteen, ja ulkonäköön.
Watit kertovat, kuinka paljon esimerkiksi led-polttimo kuluttaa energiaa ja lumenit puolestaan lamppujen tuottamasta valon määrästä. Luxit (lx) on luku, joka kertoo kuinka suuren valaistusvoimakkuuden saa aikaan valaisimesta tuleva valovirta, kun se saavuttaa valaistavan pinnan. Valonväri ilmoitetaan kelvineinä ja monesti kodin valaistukseen käytetään 3000K lämpimän valkoista valoa. Valaisimen värintoistokyky CRI kertoo, kuinka hyvin valo näyttää värit sellaisina, kuin ne oikeasti ovat. Mitä korkeampi luku on,sitä paremmin värit vastaavat todelllisuutta. Luku >90 kertoo että valaisimessa on hyvä värintoistokyky.
Yllä siis lyhyesti mitä on tullut lueskeltua ja pohdittua talon valaistusta miettiessä.
Väliaikaisessa kodissa on hyvä testailla valaisimia.


Meillä on tarkoituksena laittaa neliön muotoisia upotettavia led-paneleita tulevan  kotimme kattoon. Näiden lisäksi kotiimme tulee ainakin riippuvalaisimia ja led-listoja. Luultavasti otamme 3000K led-valaisimia, mutta mietinnässä on myös ollut 4000kelvinin paneleita tai spotteja esimerkiksi keittiöön ja tietokonehuoneeseen työskentelyvaloksi. Meillä keittiön ja olohuoneen tulee erottamaan vain saareke ja siksi täytyy harkita tarkkkaan voimmeko laittaa näihin kahteen tilaan eri kelvinasteikolla olevia valaisimia. Yksi mahdollisuus on, että laitamme kirkkaan valkoiset ledit yhden katkaisimen taakse ja puhtaan valkoiset toisen. Näin eri värilämpötilan tuottavien valaisimien ei tarvitse olla päällä yhtäaikaa rikkomassa hienoa feng shuita;). CRI-luku tuottaakin jo sitten seuraavan mietinnän paikan. Mietimme kuinka paljon alamme hifistelemään valaistuksen kanssa ja paljonko olemme valmiita siihen sijoittamaan budjetistamme? Päätimme luottaa omiin silmiimme ja valita valaisimet omien testiemme perusteella joita suoritamme väliaikaisessa kodissamme.
Himmentimiäkin mietimme keittiöön ja olohuoneeseen, mutta luultavasti himmennysominaisuus jäisi meillä vähälle käytölle.
Aiomme siis hankkia hyvän, käytännöllisen ja meille tarpeellisen valaistuksen ilman sen suurempia hienouksia. On myös mietittävä kokonaisbudjettia, sillä hienot valotehosteet tuskin lämmittävät mieltä jos joutuu elämään näkkileivällä seuraavat vuodet;). Onko teillä jokin asia minkä koette tarpeelliseksi kodin valaistuksessa?


 Sähkösuunnitelma

Valaisimien valintojen lisäksi meillä on tietenkin sähkösuunnitelma tehtynä. Ennen kuin pohjatöitä oli edes aloitettu, otin yhteyttä muutamiin paikallisiin sähköfirmoihin. Vastaanotto tarjouskyseilyihin ei ollut joka paikassa mitenkään innokasta. Yksi firmoista, Melcotek Oy, pyysi käymään heti seuraavalla viikolla soitostani ja tein työtä käskettyä. Ensimmäisellä tapaamiskerralla suunnittelimme pohjapiirrokseen tulevien valaisimien, led-paneeleiden, ulkovalojen, liiketunnistimien, katkaisimien, pistokkeiden ja mahdollisten led-listojen paikat. Mieheni kävi myöhemmin vielä toiseen kertaan varmistamassa suunnitelmaa yhdessä Melcotekin työntekijän kanssa. Hyvän palvelun lisäksi saimme hinta-laatu suhteeltaan hyvän tarjouksen, joten valinta oli helppo sähköurakoitsijan osalta.
Maallikon silmin todella selkeä sähkösuunnitelma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti