lauantai 8. heinäkuuta 2017

Hirret ylös!

Hirret tontille

Maanantai-iltana Honkarakenteen toimitus saapui tontille kahden rekan voimin. Tavaraa tuli ihan kiitettävän paljon ja itse lähdinkin jälkikasvun kanssa jo kotiin iltapuuhiin, ennen kuin koko lasti oli purettu.

Odottelua ja toimintaa

Tiistaina mieheni, veljeni ja kirvesmies laittoivat ensimmäisen varvin paikoilleen. He myös lonivat osan hirsistä lattialle talon sisälle, jotta seuraavan päivän homma sujuisi sutjakkaammin nosturin ollessa paikalla. Itse pysyin tontilta poissa, hain kaupasta talkooporukalle syötävää ja juotavaa, ja aloin jännittämään seuraavaa päivää. Olisihan se hienoa vihdoinkin nähdä tulevan kotimme seinät pystyssä!
Keskiviikkona se sitten alkoi heti seitsemältä aamulla, kauan odotettu rungon pystytys. Itse tulin paikalle vasta kahdeksalta, sen jälkeen kun olin syöttänyt koirat ja vienyt  pojat mummon luokse hoitoon. Menin hirsien etsintätiimiin veljeni ja appiukkoni seuraksi. Löysimmekin oikeat hirret suhteellisen nopeasti, jolloin nosturin ei tarvinnut seisoa joutilaana.
Hirsien etsiskelyn lomassa keräsin roskia, keittelin kahvia ja paistelin makkaraa meidän hienossa kesäkeittiössä;).
Mieheni ja muut talkoolaiset muun muassa niittasivat pehmusteita saumakohtiin ja  paukuttivat tappeja hirsiin sen minkä hartioista lähti. Oli kuin joulupukin pajalla joulun aikaan;). Tiukasta tahdista huolimatta kaikilla tuntui olevan hauskaa. Homma sujuikin sutjakkaasti kun mukana oli muutama henkilö, jotka olivat tehneet pystytyksiä aikaisemminkin. Seitsemän henkilön ja nosturin kuskin voimin painavat hirret nousivat kauniiksi seiniksi kello kolmeen mennessä.
Tässä ollaan jo voiton puolella.
Saunan ja pesuhuoneen ikkunat vasemmalla. Kodinhoitohuoneesta tulee ovi terassille (jää kulman taakse). Isoon koloon tulee kaksi ikkunaa ja lasiset pariovet joista myös kulku terassille.

Homma jatkuu

Pystytyksen lomassa kaikki alkoi tuntumaan todellisemmalta. Meille on todellakin tulossa ihana hirsitalo! Jo itse puun tuoksu on niin valloittava. (Ja kyllä nuuhkin hirsiä, sillä on se hirren tuoksu vaan jotain niin aitoa). Ei tässä kuitenkaan missään pumpulipilvissä leijuta sillä työtä on vielä todella paljon ennenkuin päästään sisähommiin. Seuraava isompi askel onkin kattotuolien asennus. Viikonlopun aikana täytyy laittaa kaikki siihen malliin että niitä voidaan nosturin voimin katolle nostella. Mieheni tutkii piirustuksia iltaisin, tai paremminkin öisin, vietettyään ensin kymmenen tuntia rakennuksella. Meikäläinen huoltaa poppoota ja auttaa raksalla maalaus- ja siivouhommissa minkä pystyy. Ohessa maksellaan niitä ihanan pieniä laskuja, ostetaan tarvikkeita ja kilpailutetaan muun muassa kalustetoimittajia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti