lauantai 24. kesäkuuta 2017

Raksa-ajan elämää

En tiedä olenko aikaisemmin maininnut, että tämä on ensimmäinen talo, jonka rakennamme itse alusta loppuun asti. Mieheni ei ole myöskään rakennusalan ihmisiä, mutta muuten tuommoinen luonnonlahjakkuus käytännön asioissa. Sähköt ja tietyt LVI-asennukset tekee tietenkin ammattilaiset, koska niitä ei itse saa tehdä. Myös pystytysvaiheeseen palkkasimme ammattilaisen avuksemme, jotta saamme rungon sujuvasti paikoilleen. Taloja on kuitenkin rakennettu iät ja ajat niin eiköhän mekin yksi pystyyn saada;).
Lattialämmityksen laitto oli kivaa puuhaa kun vierestä katsoi;).

Valintoja

Olen kuullut monilta kokemuksia että elämä rakennusaikaan on välillä stressaavaa. Suunnittelun, hankintojen, kilpailuttamisen ym. lisäksi työt, perhe ja muut velvollisuudet on hoidettava.
Urheilu on myös aina ollut sellainen henkireikä itselle, että siitä en haluaisi hirveästi tinkiä rakennusaikanakaan. Tällä hetkellä rakas ystäväni maantiepyörä on, kauniista keleistä huolimatta, olohuoneessa trainerin päällä. Sillä sitten vedetään omat spinningtreenit aamutuimaan, jotta ehtii tehdä päivän kaikki muut askareet. Poikien kanssa vietetystä ajasta en myöskään tahdo ottaa tunteja pois, joten omat jutut on tehtävä joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Välillä yöunet jäävätkin lyhyeksi, mutta silloin pusketaan sisulla eteenpäin.
Luonto rauhoittaa.
Uskon, että oikealla asenteella rakennusaikakin voi olla mukavaa vaikka haasteitakin tulee varmasti välillä eteen. Asioiden priorisointia ja aikatauluttamistahan tässäkin vaaditaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti